Tamperelainen vuoden 1918 valkoisen armeijan ja suojeluskunta-arvoin Seppo Lehto ykkössuosikkina kansallismielistä suomalaisten perusoikeuksia puolustavaa ja ajavaa Valkoisen Suomen Mannerheim-linjaa muistaen ja kunnioittaen suojeluskuntalaulujen kajahdellessa
Jollemme toimi oikein Suomen Leijonakin ( = Jeesus Kristus nasaretilainen Juudan kuningas ) muuttuu muslimileijonaksi vaakunassamme
Tampereen oikeat suomalaisuusasiaa ajavat kunnallisvaaliehdokkaat ajoissa esiin ;)
Muistakaamme kuka ajaa sinun minun ja lastemme kestävää tulevaisuuskehitystä ilman Kekkosentien rantarakentamista ja alikulkutunneleita, kaavoittaen lisää pientaloasuntoalueita suomalaisuuden edistämiseksi. Omakotitonttien määrää kasvatettava vaikka kuntaliitoksin
---------
Tamperelainen kunnallisvaaliehdokas Seppo Lehto varoittaa islamistien ja Mustan Afrikan lähettiläiden ihan oikeasta vaarasta perusoikeuksillemme ja liikkumisvapauksillemme
Kohta olemme leiritettyjä tai muuten sananvapautemme viimeisetkin rippeet menettäneitä, kun on jo kielletty suomalaisnaista kulkemasta leikkipaikoilla kesäasussa. - Tätäkö todella haluamme: Suomalaiset naiset säkkiin ja huppu silmille?
Varokaamme maahanmuuttajien määrän kasvattamista edesvastuuttomasti - Katsokaamme ympärillemme mitä on tapahtunut Ruotsissa, Ranskassa, Saksassa, Tanskassa jne, kun on edesvastuuton maahanmuutto ryöpsähtänyt alkuperäkansan edustajien silmille
Tampereen kunnallisvaaliehdokkaiden maailman tunnetuin ykkösnimi Seppo Lehto on kunnallisvaaliehdokkaana Tampereen kunnallisvaaleissa 2012
Kuka tuo kukkia haudoillemme? - Miten on onko perusoikeuksiemme lisäksi myös koko kansakuntamme itsemurha laitettu alulle hallitsemattomalla maahanmuuton lisäämisellä? - Siltä vaikuttaa
Kysymys: Onko Seppo Lehdon näkemys kansakuntamme alasajosta lähellä omaasi?
--
http://tamperelainen-kunnallisvaaliehdokas.blogspot.com
-----------------------
Tamperelainen kunnallisvaaliehdokas Seppo Lehto xxx ehdokasnumerolla ykkössuosikkina kansallismielistä suomalaisten perusoikeuksia puolustavaa ja ajavaa Valkoisen Suomen Mannerheim-linjaa muistaen ja kunnioittaen suojeluskuntalaulujen kajahdellessa: Rajat kiinni, ei elintasopakolaisia Suomeen
maanantai 12. syyskuuta 2011
Kunnallisvaalit 2012 Tampere: Tamperelainen Seppo Lehto ykkössuosikkina kansallismielinen perusoikeuksiemme puolustaja
Posted by
Kunnallisvaaliehdokkaat Tampere, joukossanne on kuntavaaliehdokas Tampere Seppo Lehto valkoisemman tulevaisuuden asialla. Antakaa tukenne parhaalle kuntavaaliehdokkaalle keskuudessanne
at
5.28
Ei kommentteja:
Location:
Tampere, Suomi
Oikean demokratian Damokleen miekka vaaliehdokas https://tunnettu-vaikuttaja.blogspot.com/
Kuntavaaliehdokas https://kuntavaalit-tampere.blogspot.com/ eduskuntavaaliehdokas Tampere: Huk historioitsija Seppo Lehto akateeminen poikkitieteellinen moniosaaja, jolla vuosikymmenten yrittäjätausta eri toimissa
https://tamperelainen-kuntavaaliehdokas.blogspot.com
Sähköposti on aina kätevin tapa olla yhteyksissa niin ettei häiritä ympärillä olevia ja voi vastata kun sopiva hetki:
Kun eurovaalit niin tarkista olenko ehdokkaana googlaten ;) esim vuonna 2024.
Yhteiskunnallisissa asioissa yhteyttä e-mail: Vapaussoturi@gmail.com
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)